sunnuntai 13. tammikuuta 2013

шестьдесят второй



Olen istunut useamman kilometrin parhaan ystäväni uskollisessa Fiatissa, täyttänyt sen tuhkakuppia ja seilannut ympäriinsä pitkin Rovaniemeä. Olen kuullut kauniita asioita tärkeiden ihmisten suusta ("en tiedä mitä tekisin ilman sua", "onneksi mulla on aina sut" ja "toin meille suklaata"). Tavarat alkavat löytää oikean paikkansa asunnossa, ja ainoastaan se tärkein puuttuu - Dara. Onneksi pikkulassie palaa uuteen kotiin ensi viikolla, mahdollisesti samalla kertaa kokovartalopeilini kanssa. Eteisen peilikaappi saa minut muistuttamaan sotanorsun ja lahtivalaan rakkauslasta, enkä kestä kyseistä näkyä enää yhtenäkään aamuna.

Ostin eilen kelluvia kynttilöitä ja asetin ne neljästään läpinäkyvään jälkiruokakulhoon. Lada varoitti, että niiden liekit yhdistyvät ja palovaroittimeni sekoaa. Jääkaapin ovessakin on uusia magneetteja (Inarin), jotka muun muassa muodostavat kokonaisuuksia "touch iced sugar", "come as you are" ja "god is ass". Oikealta seinältä löytyy anti-siimalla ripustettu taulu, jonka ilmoitin haluavani jo kauan ennen kuin oma koti oli realistinen haave.

Lauantaina yhdeksän jälkeen huomasin, että ahdistuksen vallatessa mielen, täytyy jatkossa vain painaa korvansa pinnan alle. Veden kylmyys ja äänet häviävät, silmät suljettua ei voi olla varma onko elossa vai kuollut. Ympärillä on kaunis, hiljainen rauha.

Iltaisinkaan ei enää tunnu yksinäiseltä. Kivijalan baarista kantautuvan musiikin rytmi yhtyy sydämenlyönneiksi ja annan ihmisten talon ulkopuolella ajatella puolestani. Äänistä päätellen he myös sanovat, mitä miettivät.

Toisin kuin minä.

1 kommentti: