lauantai 26. tammikuuta 2013

шестьдесят третий

Kaupungin valot olivat vaihtuneet kantakaupungin varjoisiksi kujiksi. Kaikki, mitä ennen pidin kauniina oli nyt vain latteaa, tarpeetonta lasipintaa, joka läpäisi valon ja ajan kuten kenet tahansa. En valinneet reittejäni samasta kaupunginosasta kuin aikaisemmin, vaan välttelin yhteisiä risteyksiä ja korttelinpätkiä kuin tartuntatautia. Henkisesti tunsin itseni paiseruttoiseksi vielä viidenkin vuoden jälkeen. Yhä, vaikka käsinkosketettavana muistonani oli vain yksi haalistunut, kulmasta revennyt passikuva. Elimme eri maailmoissa vaikkakin samassa kaupungissa, ja tiesin etteivät venäläiset avaruusasematkaan kykenisi rakentamaan ulottuvuusporttia joka saattaisi meidät jälleen aidosti kasvokkain. Olimme varjoina toistemme mielissä ja hymyinä ala- sekä ylähuulen kohdatessa - nähdessämme toisemme hämyisissä kellaribaareissa strobovalojen raiskaamilla, tequilan liukastuttamilla tanssilattioilla. Emme uskaltaneet sanoa ääneen asioita, joita kummankin päässä varmasti törmäili, sillä se olisi rikkonut lasipinnan tai vaihtoehtoisesti tehnyt siihen uhkaavia säröjä. Silti jokaisen viikon viidentenä yönä kannoin taskussani kirjettä, joka minun olisi pitänyt antaa jo vuosia takaperin. Mutta aina kun olin tarttumassa käsivarteesi, huomasin nähneeni vain kaiun, muiston ja menneisyyden, ja tiesin, etten löytäisi sinua tästä kaupungista.



Sillä silloin kun minä lähdin, sinä jäit.

5 kommenttia:

  1. Hei mursu! tää oli ihan teksti! ps. haastoin sun vvoltage blogin mun blogis :"3 <3

    VastaaPoista
  2. Kirjota kirja jookos :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kelasin joskus ryhtyväni vapaaksi runoilijaksi mutta koska myös vapaa toimittaja sisälsi saman sanan "vapaa", aattelin valita vapaasti ja olla jälkimmäinen. mut olishan toi kyllä siistiä!

      Poista